Jumissa! Jumissa itteni kans, oman pääni sisällä ja tässä elämäntilanteessa. Raivostuttavaa, kun en pääse eteenpäin! Haluaisin niin kovasti ulos tästä, omaan kämppään ja itsekseen elämään oman itteni kans! Oon joo asunu sen puoli vuotta yksin kun opiskelin toisella paikkakunnlla, mut sillonkin olin niin sairas etten tajunnu maailmasta mitään, itkin päivät kun olin mielestäni laittanu sukan väärään jalkaan. I know, sekasin oltiin!
Muuten oonki sit asunu kundikaverin kans yhdessä, en oo missään vaiheessa saanu olla itsekäs ja tehdä just niinku huvittaa. Nyt odotan sitä että saisin oman kodin, jossa ei tarttis lukita vessan ovea ku käy paskalla, jossa ei tarttis tehdä kompromisseja sisustuksen suhteen, jossa kukaan ei änkis tabascoa joka ruokaan. Ennen kaikkea odotan sitä että saan taas tilaa itselleni ja tilaa kasvaa itse ihmisenä. Valitettavan usein parisuhteissa jumiudutaan sille omalle mukaavuusaluelle ja "me" tilaan. Unohdetaan oma yksilöllisyys ja omat tarpeet.
Huomaan että ainakaan mä en ole kehittynyt sitten mitenkään näiden viimeisen kolmen vuoden aikana. Kamala ajatus! Haluan ehdottomasti jatkaa kasvamista ja kehittymistä niin yksilönä, persoonana kuin naisenakin! Ja koen tolle kasvulle välttämättömäksi sen, että saan kasvaa yksin. Parisuhteessa kasvaminen ja muuttuminen voi olla pahasta: kasvetaankin erilleen eikä ollakaan enää se sama ihminen, johon toinen rakastui. Siksi voi olla helpompi ns. jäädä paikalleen, sille mukavuusalueelle.
Mutta minäpä en enää halua jäädä paikalleen! Kehityksen pysähtyminen on mun mielestä kamalinta mitä ihmiselle, yksilölle voisi sattua. Sama kuin jos evoluutiossa oltaiskin jääty sinne krokotiilin tasolle, ei oltais ikinä ymmärretty kiivetä puuhun ja ruveta apinoiks, eikä näin ollen oltais ikinä laskeuduttu sieltä puusta alas ja ravistettu karvapeitettä pois, tultu ihmisiksi.
Ongelmat onkin siinä, että vaikka kämppä löytyiskin (tänään tarjottiin yhtä ihanaa yksiötä, jota olin käyny kattomassa), niin mistä repäsen rahat? Säästössä kun ei ole mitään, kaikki meni sinä aikana, kun olin sairaslomalla ja viimeisen 1000€ laitoin tän kaksion takuuvuokraan, jossa asun nyt yhdessä kämppiksen alias entisen poikaystävän kanssa. Tämä kaksio jää tälle kundille kun itse muutan pois ja saanhan mä tämänkin takuuvuokran viimeistään sitten takaisin, kun kundi joskus tästä muuttaa. Muttakun rahan tarve olisi nyt. Vaikituista työsopimusta mulla ei ole, eli pankista on turha yrittää mennä ruinaamaan. Kaipa tässä on sitten vaan kärvisteltävä syksyyn asti, silloin on toivottavasti kesätöiden jälkeen varaa muuttaa.
Vituttaa. Kesä on pian täällä, on kutuaika, soidinhuudot kaikuu kaupungissa ja meikä asuu yhdessä exän kanssa. Helvetti. Mitäköhän teen, jos ihastuneena haluaisinkin kutsua jonkun ihanaisen luokseni baarireissun jälkeen ns. "aamiaiselle"? Helvetinhelvetti.
Jumissa ollaan.
Apinoista ja krokotiileistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti